Mahdollisimman ”puhdasta” ja luonnonmukaista suosivana olen itse ollut pidempään kiinnostunut altaan vedenhoidosta suolaklorinaattorilla. Erityisesti viime allaskaudella suolaklorinaattorit löysivät myös asiakkaidemme huulille. Nyt suolaklorinaattorit löytyvät valikoimastamme, ja täytyy myöntää, että olen näistä innoissani!

Mistä sitten on kysymys? Suolaklorinaattori tuottaa klooria elektrolyysin avulla suolasta, jota on ensin lisätty allasveteen 5-6kg / vesikuutio. Keskivertouima-altaaseen suolaa kaadetaan todellakin ns. säkkitolkulla! Esim. 25m3 altaassahan tämä tarkoittaa viittä tai kuutta 25kg suolasäkkiä.

Suolaklorinaattorilla hoidettu allas on suolavesiallas, mutta kaukana vaikkapa meriveden suolaisuudesta. Jos altaassa on suolaa 5kg/m3, voidaan suolapitoisuus ilmoittaa myös 5000ppm tai 0,5%. Vertailun vuoksi:

Merivesien suolaisuus on keskimäärin 35 000ppm eli 35kg/vesikuutio (3,5%), siis seitsemän kertaa enemmän suolaa kuin allasvedessä.

Terveydenhuollossa käytetään monissa tilanteissa keittosuolaliuosta, jonka suolapitoisuus on 0,9% ja joka vastaa kehon suolapitoisuutta. Kotoisista sovelluksista jotkut meistä ovat joutuneet esim. siitepölyallergian vuoksi tutustumaan 0,9% suolavesiliuokseen nenähuuhtelukannua käyttäessä, suolaton vesihän ärsyttäisi limakalvoja.

Aavistuksen suolainen vesi tuntuu iholla miellyttävälle, eikä luonnollinen kloorikaan aiheuta silmä- tai ihoärsytystä. Käytännössä monet kokevat, että ”klooriallergikko” kestää paremmin suolaklorinaattorilla tuotettua klooria. Toki luultavasti oireilua ja ärsytystä onkin silloin aiheuttanut itse kloorin sijaan teollisesti tuotettujen kloorivalmisteiden apuaineet tai kloramiinit, joita syntyy kloorin sitoutuessa epäpuhtauksiin. Suolaklorinaattoria käytettäessä myöskään kloramiineja ei altaaseen kerry.

Kun tarvittava määrä suolaa on lisätty altaaseen, sama suola kiertää syklisessä prosessissa. Suolaa tarvitaan lisää vain, jos / kun sitä altaasta poistuu.

Käytännössä voi olla, että joudut aavistuksen suolaa lisäämään uintikauden aikana. Suolavettä poistuu suodattimen vastavirtahuuhteluiden seurauksena hiukan ja suolapitoisuus pienenee, kun lisäät altaaseen vesijohtovettä. Myös laskettuasi vedenpinnan talvisäilytystä varten ja täytettyäsi keväällä takaisin täyteen, tarvitaan suolaa suhteessa lisättyyn vesimäärään. Testitikkujen avulla saat suolapitoisuuden silloin kohdalleen.

Syklinen prosessi, jossa suola palautuu takaisin suolaksi, tekee suolaklorinaattorista myös ympäristöystävällisen ratkaisun.

Miten suolaklorinaattori toimii käytännössä?

Suolaklorinaattorin toimintaperiaate on ihanan simppeli! Suolaklorinaattoriin kuuluu ohjauskeskus sekä kennokotelo, jossa elektrolyysi tapahtuu. Kennokotelo asennetaan altaan suodatinkiertoon, ja ohjauskeskuksesta valitaan kloorintuotanto prosentteina. Kennokotelo on läpinäkyvä, joten videopätkältä selviää, miten klooria alkaa muodostua kennoissa:

Altaasi tarvitseman kloorin määrä selviää ensimmäisten viikkojen aikana altaaseen tutustuessa. Juuri omalle altaallesi sopiva kloorintuotanto löytyy siis kokeilemalla ja klooritasoa mittaamalla!

Suolaklorinaattori voi olla päällä vain samaan aikaan suodatinkierron kanssa, mutta laitteelle kannattaa ehdottomasti asentaa oma ajastin. Jos klooria tuotetaan koko ajan suodatinkierron ollessa päällä, voi klooritaso pienimmälläkin tuotannolla nousta liikaa – riippuen tietenkin altaan koosta ja yksilöllisestä kloorintarpeesta sekä ajasta, jonka suodatinkierto on päällä.

Suolaklorinaattoreiden ohella täydensimme valikoimaamme suolavesialtaille tarkoitetuilla uv-valolaitteilla. Suolaklorinaattorin ja uv-valolaitteen yhdistelmän laittaisin erityisesti, jos epäilet jonkun altaan käyttäjistä saavan kloorista oireita. Uv-valolaitteen kanssa hyvin pieni määrä klooria riittää! Mutta toki tämä yhdistelmä palvelee ketä tahansa, jolle ehdottoman puhdas ja hygieeninen allasvesi on tärkeää. Uv-valolaitteesta voit lukea myös täältä.

Mutta olipa altaasi vedenhoitotapa mikä tahansa, muistathan, että veden pH:n on ensiarvoisen tärkeää olla kohdallaan! PH-arvolla on suora yhteys kloorin toimintaan, ja jos pH on pielessä, se myös aiheuttaa uimareille silmien kirvelyä ja ihoärsytystä. Mittaa pH säännöllisesti, ja lisää tarvittaessa pH plussaa tai pH miinusta.