Minkälaista keväthuoltoa uima-allas kaipaa ennen uuden allaskauden aloitusta?

Vaihdetaanko vesi?

Ei välttämättä. Hyvin hoidettu allas pärjää useamman vuoden ilman, että koko vesimäärää olisi tarpeen vaihtaa.

Mutta allastyyppi vaikuttaa toki asiaan. Maanpinnalle / ilman upottamista asennetut altaathan talvehtivat lähes tyhjinä. Silloin on tietenkin luontevaa tyhjentää ja pestä allas ennen uuden veden lisäämistä altaaseen.

Sen sijaan maahan upotettu allaspussiallas talvehtii yleensä niin, että vedenpinta on laskettu läpivientien alapuolelle. Jos omistat maahan upotetun altaan, voit todennäköisesti vain täyttää takaisin täyteen – kunhan allas on talvehtinut suojattuna likaantumiselta (talvipeitteellä, allaskatteella tms.).

Vedenvaihtoa harkitessa kannattaa ottaa huomioon myös edellisen kesän tilanne, sekä mahdollinen avantokäyttö talven aikana. Erityisesti silloin, jos altaaseen on pyrkinyt tulemaan levää, on vedenvaihto ja altaan huolellinen pesu hyvä ajatus. Hyvä ajatus on tarvittaessa myös ottaa yhteyttä, niin neuvomme tarpeen mukaan!

Jos päädyt tyhjentämään altaan kokonaan: muista huolehtia, että allaspussi on hyvin paikoillaan, kun alat laskea uutta vettä altaaseen!

Älä käytä allasta pestessä kovia harjoja, hankaavia sieniä tms., joilla saattaisit vahingoittaa allasmuovin pintaa! Jos allasmuovin pinta kärsii puhdistuksesta, pääsee lika tunkeutumaan jatkossa paremmin materiaaliin.

Vesirajan puhdistukseen löytyy oma puhdistusaineensa, jota on hyvä käyttää alusta asti silloin tällöin myös uintikauden aikana. Muuten uima-altaalle riittää huolellinen vesipesu. Altaan täytön jälkeen uima-altaalle tehdään shokkiklooraus, joka varmistaa puhtaan aloituksen allaskaudelle.

Pitääkö suodatinhiekka vaihtaa?

Joka kevät ei suodatinhiekan vaihto yleensä ole tarpeen. Suosittelemme hiekanvaihtoa normaalissa käytössä noin 2-3 vuoden välein.

Entisiä hiekkoja poistaessa tyyli on vapaa. Mutta jos kaipaat vinkkiä: märkäimuri on hyvä apu!

Kun suodatinsäiliö on tyhjä, kannattaa tarkistaa suodattimen keskiputkeen kiinnittyvien sihtiputkien kunto, erityisesti jos suodattimella on jo ikää. Sihtiputket lähtevät irti ruuvaamalla, ja niitä löytyy tarvittaessa varaosana.

Suodatinsäiliö on toki hyvä myös pestä, ja sitten vain uudet hiekat suodattimeen! Tarvittavan hiekan määrä (kg) löytyy suodattimiemme mustasta tarrasta.

Aseta ennen hiekan lisäämistä keskiputki suoraan ja peitä sen pää suodattimen mukana tulleella valkoisella kaatosuppilolla. Jos kaatosuppilo on hukassa, voit korvata sen esim. muovipussilla – pääasia, ettei keskiputkeen mene hiekkaa ja että putki pysyy suorassa.

Ennen kuin laitat monitieventtiilin takaisin paikoilleen, puhdista monitieventtiilin O-rengastiiviste ja sen ura huolellisesti. Samalla voit jo täyttää suodattimen vedellä käynnistystä varten.

Viimeistään tässä vaiheessa on tietenkin syytä laittaa talveksi irrottamasi suodattimen tyhjäystulppa takaisin paikoilleen!

Allas toimintaan!

Kytke takaisin talveksi sisätiloihin kantamasi allaspumppu ja tee vielä perustarkistus. Esimerkiksi pintaventtiilin ja pumpun siiviläkorit kaipaavat joskus uusimista. Nämä löytyvät varaosa-kategoriasta, mutta jos et ole varma mallista, aina kannattaa kysyä!

Huolehdi, että altaan vedenpinta on pintaventtiilin puolessa välissä, ja täytä pumppu, suodatin ja putkistot vedellä. Laita pumppu käyntiin ja kuuntele hetken, että käyntiääni on tavallinen.

Erityisesti, jos täytit altaan talvisäilytyskorkeudesta täyteen, on suodatinkierron hyvä olla ensin päällä muutama tunti. Aloita sen jälkeen vedenhoito mittaamalla veden pH-arvo. Säädä tarvittaessa pH kohdalleen pH plussalla tai pH miinuksella.

Allaskauden aluksi tehdään aina shokkiklooraus riippumatta siitä, täytitkö altaan täyteen talvisäilytyskorkeudestaan vai vaihdoitko veden kokonaan. Jos hoidat allasta allaskemikaaleilla, lisää seuraavaksi shokkiklooria pakkauksen ohjeen mukaan!

Jos altaassasi on suolaklorinaattori, lisää veteen suolaa 5kg / lisätty vesikuutio. Tarkista tarvittaessa suolan määrä testiliuskoilla, ja muista odottaa suolan liukenemista ennen kuin laitat suolaklorinaattorin päälle! Kun suola on liuennut, aloita valitsemalla shokkiklooraus.

Muistathan, että shokkikloorauksen jälkeen on vielä tärkeä malttaa odottaa, että klooritaso on laskenut normaaliksi! Tässähän voi mennä muutamia päiviä. Jatka sen jälkeen vedenhoitoa normaaliin tapaan.

Ja aloita uusi, ihana uintikausi!